Edellisessä blogipostauksessamme Markus herätteli ajattelemaan kriittisesti koko suomalaisen liikunnan- ja urheilun kokonaisympäristöä. Tällä kerralla menemme vähän yksityiskohtaisempaan, vaikka ei välttämättä yksinkertaisempaan aiheeseen – käsittelemme nimittäin oppimista ja erilaisia kenties aikaisemmin hyödyntämättömiä tapoja kehittää valmennusosaamista.
Tehdessämme taustatutkimusta alustamme potentiaalisilla seurakäyttäjillä, esitimme heille myös seuraavan kysymyksen: ”Miten tuette valmentajien osaamisen kehittymistä? Ovatko valmentajat halukkaita kehittymään?” Eräs vastauksista oli ajatuksia herättävä, vaikkakin omista kokemuspiireistämme olimme jo osanneet pelätä vastaavanlaisia näkemyksiä: ”Seura maksaa kaikki valmentajien koulutukset, mutta harvalla on halua lähteä kehittämään itseään.”
Mistä tällainen jossain määrin logiikanvastainen asenne kumpuaa? Voisi ajatella, että kun käytät jo valmiiksi kymmeniä tai satoja tunteja vuodessa jonkun asian parissa, olisi luontevaa käyttää muutamia tunteja lisää kehittyäkseen paremmaksi ja saadakseen ilmaista opetusta, joka seuralle kuitenkin maksaa. Valmentajat myös käyttävät ison osan ajastaan epäviralliseen oppimiseen (kuva 1), joten eikö olisi järkevää oppia parasta ajantasaista tietoa virallisia kanavia pitkin? Asiaan on olemassa ihan järkevä selitys. Koska vapaaehtoisvalmentajat viettävät jo valmiiksi kaikki iltansa ja suuren osan viikonlopuistaan urheilukentillä ja niiden reunoilla, eivät he ole kovinkaan halukkaita viettämään niitä muutamaa vapaaksi jäävää viikonloppua kouluttautumassa, vaan mieluummin perheensä parissa tai hoitamassa niitä askareita, joita ovat lasten ja nuorten liikuntaa järjestäessään kenties siirtäneet eteenpäin.
Erilaisia valmentajan oppimistapoja ja -lähteitä (Van Mullem ja muut 2017).
Voisiko sitten olla niin, että olisi olemassa jokin parempi tapa oppia, joka sopisi joustavammin nykyihmisten kiireisen arjen lomaan? Onneksi on olemassa uudenlaisia menetelmiä oppia taitoja tiukkojen aikataulujen lomassa. Eräs uudehko lähestymistapa oppimiseen on mikro-oppiminen, joka tarjoaa tehokkaan ja joustavan tavan hankkia uusia taitoja.
Mikro-oppiminen perustuu idealle oppia pienissä, sulautetuissa jaksoissa. Sen sijaan, että tarvittaisiin pitkiä opiskelulle omistettuja ajanjaksoja, mikro-oppiminen tarjoaa mahdollisuuden oppia lyhyissä, keskittyneissä istunnoissa. Näitä istuntoja voi olla vain muutama minuutti päivässä, ja ne voidaan helposti integroida päivittäiseen aikatauluun. Tämä lähestymistapa perustuu havaintoon, että johdonmukainen altistuminen uudelle tiedolle tai taidolle pienissä annoksissa voi olla tehokkaampaa kuin pitkät, intensiiviset istunnot.
Eräs tunnettu esimerkki mikro-oppimisesta on Duolingo, joka on kieltenopiskeluun tarkoitettu mobiilisovellus. Sovellus tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden oppia uusia kieliä lyhyissä, päivittäisissä istunnoissa, jotka voidaan helposti integroida heidän päivittäiseen rutiiniinsa. Duolingo käyttää adaptiivista oppimisalgoritmia, joka mukautuu käyttäjän edistymiseen ja tarjoaa henkilökohtaisia oppimiskokemuksia. Sovellus tarjoaa erilaisia oppimistehtäviä, kuten sanastotehtäviä, kielioppiharjoituksia ja ääntämisharjoituksia, jotka on suunniteltu siten, että ne ovat lyhyitä ja keskittyneitä. Tämä mahdollistaa käyttäjien oppimisen pienissä paloissa ja pitää motivaation yllä.
Mikro-oppimista voidaan toteuttaa siis monin eri tavoin riippuen siitä, mikä sopii parhaiten oppijan tarpeisiin ja oppimistavoitteisiin. Päivittäisiä tehtäviä tai harjoituksia tarjoavat mobiilisovellukset, ovat erinomainen tapa integroida oppiminen päivittäiseen rutiiniin. Niiden sisältämät lyhyet videot tai tekstimuotoiset oppimateriaalit tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta tietoa pienissä paloissa.
Parhaimmillaan mikro-oppiminen on siis joustavaa, tehokasta ja jatkuvaa sulautuessaan päivittäisiin kiireisten ihmisten rutiineihin. Kun suuret aiheet tai taidot jaetaan pienempiin, helpommin hallittaviin osiin, voi se auttaa oppijaa hahmottamaan ja omaksumaan materiaalin paremmin. Mutta onko se sitten tehokas tapa oppia? Myös Duolingoa on kritisoitu.
Onneksi oppimista on tutkittu luotettavilla menetelmillä (Dunlosky ja muut 2013). Monet paljonkin käytetyt oppimista ”tukevat” menetelmät, kuten materiaalin uudelleen lukeminen (rereading), tiivistelmien kirjoittaminen (summarization) tai erilaisten muistisääntöjen laatiminen (keyword mnemonic, imagery for text) eivät ole tutkimuksissa osoittautuneet kovinkaan hyödyllisiksi keinoiksi. Vastaavasti parhaimmaksi havaittuja kestävän oppimisen keinoja ovat oppimistapahtumien jakautuminen pitkälle aikavälille (distributed practice) ja harjoituskokeiden suorittaminen (practice testing). Onneksemme molemmat näistä ovat helposti toteutettavissa mikro-oppimisen avulla!
Erilaisia oppimistekniikoita (Dunlosky ja muut 2013).
Minkälainen sitten on 1080 Coaching oppimismalli? Se paljastuu tulevaisuudessa, mutta sen verran voidaan jo paljastaa, että siinä hyödynnetään vahvasti uusia teknologioita, kuten mobiililaitteita – ei itseisarvona vaan työkaluina, joilla mahdollistetaan uusia toimintatapoja. Oppiminen integroidaan osaksi jokapäiväistä tekemistä ja ympäristöä, jolloin oppiminen ei jää pinnalliseksi, vaan hyödyttää heti ensimmäisestä hetkestä lähtien varsinaisen opittavan asian tekemistä.
Lähteet:
Dunlosky J, Rawson KA, Marsh EJ, Nathan MJ, Willingham DT (2013). Improving Students’ Learning With Effective Learning Techniques: Promising Directions From Cognitive and Educational Psychology. Psychol Sci Public Interest, 14:1, 4-58. doi: 10.1177/1529100612453266.
Van Mullem P, Shimon J & Van Mullem H (2017). Building a Pedagogical Coaching Base: Pursuing Expertise in Teaching Sport, Strategies, 30:5, 25-32, doi: 10.1080/08924562.2017.1344171.